Monday, January 26, 2009

20 minuuttia


Tänään sain perseen ylös sängystä ja lähdin reippaalle 20 minuutin kävelylle (enempää aikaa kun ei ollut, kun piti joutua takaisin keskustelemaan Amerikan poikaystävän kanssa), kun nyt sattui kohdalle todennäköisesti viikon ainoa aurinkoinen päivä.
Aamupäivä meni lähinnä siivotessa keittiötä, pyykätessä, vaihtaessa tyttöjen lakanat ja siivotessa huoneen (johon upposin luvattoman paljon aikaa, kun tytöt eilen päättivät leikkiä muuttoleikkiä ja suurinosa tavaroista ja vaatteista löytyi ympäri huonetta levitellyistä muovikasseista), siivotessa marsujen häkki (mikä järki ottaa lemmikkejä jos ei itse aio osallistua niiden hoitoon/ruokintaan millään tapaa?), käydessä suihkussa ja katsoessa uutta lemppariohjelmaa Wanted Down Under, jossa brittiperheet pähkäävät muuttaakko Australiaan vai ei.

Taidan muuttaa Australiaan.

Tietenkään KAMERAA ei voi viikon ainoana aurinkoisena ja lenkille sopivana päivänä ottaa mukaan. Eipä sillä että mitään jännää kuvattavaa olisin löytänytkään kun jyräsin pitkin teitä ja kujia ja luojan kiitos päädyin takaisin Winchester Roadille, jolta siis pääsee kotiin/kauppaan/kouluun/balettiin.

Pieniä poutapilviä taivaalla, +9 astetta lämmintä (en käsitä miksi laitoin takin päälle, olin läkähtyä), ei tuulta (eikä aurinkolaseja, ihme etten jäänyt auton alle), ja toisessa korvassa pauhaa milloin Viikate, milloin Nightwish.
Niin, kun MP3:sen kuulokkeista vain oikeanpuoleinen toimii.

No, nyt voi hyvällä omallatunnolla syödä suklaapatukan.
Olen onnistunut lihomaan kolmessa viikossa hillittömät viisi kiloa.
Ei hyvä. Ei näin.
Ilmankos sitä puhutaan au pair kiloista ihan omana käsitteenään.

Kumma kyllä Noora ja Sanna ovat laihtuneet au pair aikanaan, ei toisin päin.


(ps. meitsin pansy tai primrose tai mikä se ikinä olikaan kukkii yhä ja voi hyvin.)

No comments:

Post a Comment