Saturday, January 24, 2009

Covent Garden



Sinä olet tässä.

Näin tänään Emmaa, mikä oli hillittömän mukavaa. Ihana puhua välillä kotoisaa suomenkieltä ja nähdä joku tuttu ja turvallinen kasvo. Kiitos Emmalle seurasta, mennään toistekkin. Jos löydettäs ne loputkin kenkäkaupat.

Ennenkuin eksyttiin Covent Gardeniin saakka, mentiin The Brewmaster pubiin syömään perinteinen Fish 'n Chips lounas. En ole ikinä eläissäni nähnyt yhtä valtavaa sei-kalapuikkoa, siinä oli ilmeisesti pistetty kahden kilon sei puoliksi ja lätkäisty se lautaselle. Ranskalaisia oli lautasen täydeltä, ja siellä missä ei ollut ranskalaisia eikä kalaa, oli herneitä.
Myönnän, en jaksanut syödä ihan kaikkea.

Mutta yritys oli kuitenkin hyvä.
(Sori Heta, jouduin juomaan pullovettä, kun sillä lailla vesi siellä tarjoiltiin)


Tajusin liian myöhään, etten otattanut itsestäni kuvaa, kuvannut Emmaa, tai ainakaan osunut Emman kanssa samaan kuvaan, ja koko matkasta jäi käteen kymmenkunta kuvaa kaiken kaikkiaan.
Säälittävä suoritus.

Covent Gardenissa oli myöskin monia esityksiä, jotka jäivät suurimmissa määrin näkemättä väkimäärän takia. Eihän sen valtavan ihmismeren takaa mitään nähnyt, lyhyt kun on, enkä edes saappaita laittanut jalkaat, ettei nilkat huutaisi hallelujaa kävelypäivän jälkeen.
Oli siellä jotain akrobaattimiehiä. Ne näin, koska ne olivat toistensa olkapäillä.

Ja jotain soittajia, jotka soitti mahtipontista marssimusaa.
Ja yks sekopäinen vanharouva, joka meuhkas jumalasta.
Ja kenkäkaupan myyjä puhui suomea.
Joku täti meinasi suuttua kun olin menossa vessaan, kun muka etuilin jonossa. Anteeksi täti, mutta ei siinä kyllä mitään jonoa ollut. Mutta annoin vihaisen tädin mennä vessaan ensin, sillä en yleensä haasta riitaa, enkä nyt halkeamaisillani ollut muutenkaan.

Lontoossa on paljon aasialaisia, ja kiinalainen uusivuosi taitaa olla ihan parin päivän päästä?
Hyvä reissu, ihmettelen suuresti miten en ostanut itselleni mitään muuta kun ruokaa. Pihiksi tässä on tullut.
Eikä kyllä löytynyt kivoja kenkiäkään, jotka olisivat jääneet kipukynnyksen alle. En maksa £60 kengistä.
Lontoossa käytiin Tähtien Sotaa, ilmeisesti. Vader ei ihan osunut kunnolla kuvaan.

6 comments:

  1. Kolmas maailmansota! Tähtien sota!

    ReplyDelete
  2. Mie arvasin että teillä on Emman kanssa hauska viikonloppu. Mukava lukea noin positiivista kommenttia välillä..soitellaan ihan äänen kera ja jutellaan lisää..pian.

    ReplyDelete
  3. kiitos samoin! jee jee mennään uuestaan. mie voin sonnustautua ens kerralla anakin skywalkeriks ja oo sie vaikka... yoda (sori :D:D:D:D:D) jos sulauduttais paremmin noitten sotilaitten joukkoon.

    ReplyDelete
  4. Mitä, miksen Prinsessa Leia, yhdennäköisyyskin ois niin hämmästyttävää? :D

    ReplyDelete
  5. No oho, pullovettä. Hyi sinua >u<

    ReplyDelete