Etta sellainen reissu

Juuri nyt en paase kasiksi internetiin omalta kannettavaltani, joten ihastellaanpa nyt sitten tekstia, josta aakkosten pisteelliset toverit puuttuvat.

Matka meni vallan loistavasti, toyssyja ei ollut, eika korviinkaan koskenut laskeuduttaessa. Hieman hermoja jai riipimaan koneessa olleiden lasten jatkuva vollotus\kiljunta\kitina\jotain muuta, seka penkkiani potkinut pikkupoika.

Lontoo on valtava, lentokentalta "kotiin" ajaa noin kaksi tuntia, riippuen hieman tietenkin liikenteesta. Myoskin Lontoossa ajetaan, kuin mitaan saantoja ei olisi olemassakaan. Kenella nopein auto, se menee ensin. Ja siella muuten ajetaan varsin lujaa. Pelotti.

Ross oli vastassa lentokentalla ja osti miulle teeta, kun miulla ei maan valuuttaa ole taskussa ja lentokentalla ei kuulemma kannata rahaa vaihtaa, kun palvelumaksut ovat sen verran suuret.
Kotiin paastyani luulin olevani nalkainen, mutta nahtyani kasittamattoman nakoiset nakit ja jonkin soossin, totesin, etten ole lainkaan nalkainen.
Soin pari perunaa.

Kotimatkalla ajettiin Keskus Lontoon lapi. Nakyi kaikki perus-nahtavyydet, Big Ben, The London Eye, Tate Art Gallery ja Tate Modern (en tosin tienny milta se nayttaa, joten saatoin vahingossa katosia jotain muuta rakennusta), Thames-joki, The Tower of London ja tsiljoona kirkkoa. Ja joitakin muitakin juttuja, joiden nimia en edes tiennyt enka nyt muista.

Taalla talossa on yksinkertaisesti ja kaunistelematta lainkaan KYLMA. Sisalampotila lienee lahempana +18 astetta. Sormet ja varpaat on jaassa. Yolla en saanut nukuttua, koska oli ensinnakin kamalan kylma, ja huone on pieni ja autio, ja sanky kuin kivipaasi.
Ja tamanko takia sita piti lahtea Suomesta? Loistodiili.
Tytoille pitaisi kehittaa jotain syotavaa, mutta paikalliset ainekset ja muut eivat ole tuttuja. Saa nahda saanko aikaiseksi mitaan. En edes loytanyt riisia viela. Enka osaa kayttaa hellaa.

Perheessa ei, ainakaan nain ensisilmaykselta, ole mitaan vikaa. Oikein mukavaa vakea, lapset perus hyper-aktiivisia 5-6-vuotiaita, joiden kanssa olin kymmenen minuuttia myohassa koulusta, kun ne eivat mitenkaan osanneet pukea paalleen tai muutenkaan laittautua valmiiksi.
Kylla se tasta.

Koti-ikava, on.
Tekisi mieli lahtea maitojunalla kotiin syotavien ruokien, ison huoneen ja LAMPIMAN talon pariin. Ja olisihan se ihan kiva olla omien veriveljien kanssa.
Kuulemma helpottaa kahdessa viikossa.
Korkeintaan kuukauden suostun tata kamaluutta kuuntelemaan, jos ei ala ahdistus helpottaan, niin sitten tulen kylla takaisin maitojunalla.