Saturday, January 10, 2009

Marketista paivaa

Ei, oma lappari ei ole kiinni verkossa edelleenkaan.

Tanaan perheen aiti pakotti minut kavelylle, joten oli se mentava, etten saisi nuhteita nyhjaamisesta.
(Luin muuten sita Trainspottingia, kieli on niin groteskia, etta tarvitsinkin jo taukoa)
((Tai sain mie ne nuhteetkin jo.))
Joten kavelin vilkuilemassa paikallisia liikkeita ja muistelin reitin hieman isompaan markettiin (Siwan kokoinen), ja sielta kirjastoon. Tarkoitus oli kylla menna puistoihinkin, mutten enaa muistanut tieta ja eksyin. Onneksi tie oli suora, joten takaisin loysi suhteellisen helposti.

Marketista kavin ostamassa omat teeni ja vahan suklaata, ja se olikin mukava reissu.
Kaytavat ovat loistavan tilavia, joten olisin vallan loistavasti mahtunut eraasta pyoreasta herrasta ohi ihan ilman sen suurempaa hassakkaa, mutta ennenkuin ehdin ohitusvaiheeseen, ponakka mies astuikin hieman sivummalle ja kaantyi hymyillen antamaan tieta.
Eipa ole tapahtunut koskaan Suomen marketeissa, siella saa itse juosta pois alta ettei joku pirttihirmu mummu ajele karryilla paalle.

Kylmaa on, enka uskaltanut lahtea yksin Lontoon keskustaan. Ehka viikon paasta.
Kunhan Emmakin on taalla.
Jos eksyy suoralle tielle, tuntuu ylivoimaiselta nousta junaan ja lahtea sukkuloimaan Lontoon keskustaan.

ps.
Brittien hullut kolikot saavat minut aivan ymmalleni. Montako pennya on yksi pence ja montako pencea yksi punta ja mitas helkattia tekee niin pienilla rahoilla kuin penny?

4 comments:

  1. hippii..mikään ei oo niin viisas kuin sairaanhoitaja..pienen avustuksen kera *virn*
    huomenta sinne Lontooseen t. Äiskä P

    ReplyDelete
  2. Haastetta rapsahtaa!
    http://susrajalla.blogspot.com/2009/01/kerta-se-on-ensimminenkin.html

    ReplyDelete
  3. noista rahoista sen verran, et penny on yks punnan sadasosa ja pence on monikko pennystä.
    ja ei, en tiiä yhtään mitä helkkaria tekee niin pienillä rahoilla. mut rahaahan se on tietysti sekin, yks penny on kumminkin jo... 0,011 euroo :D
    kohta nähään (:

    ReplyDelete