Poor Nina

Tänään lukitsin itseni taitavaakin taitavammin ulos.
Tai syy ei varsinaisesti ollut omani, tytöt roikkuvat ovessa ja ovenpieluksissa sillä aikaa, kun minä hain takkiani yläkerrasta, enkä tajunnut vilkaista varmuuslukkoa ennenkuin pyyhälsin ovesta ulos ja laitoin sen mentyäni kiinni-- ja niinhän siinä kävi, että ovi oli takalukossa.
10 minuuttia rämppäsi avaimen kanssa.
5 minuuttia piehtaroin epätoivossa ja lopulta soitin Peterille ja Lizille, kumpikaan ei keksinyt kuinka päästä sisään.
Siispä menin naapureille. Jane ja Tom on todella mukavia, tykkään niiden talosta kovasti. Heillä on (käsittääkseni) 5 ja alta 1-vuotiaat tytöt, Ella ja Eva. Sain siellä aamupalaa ja juttelin Janen kanssa.

Puolen kolmen maissa (olin siis lukkojen takana aamuyhdeksästä) Peter tuli kotiin ja rikkoi takaoven ikkunan, jotta pääsisi murtautumaan sisään.

Että pitikin aamulla mennä manaamaan. Siunasin vaan, miten kiltisti tytöt olivat koko aamun ja miten päästiin lähtemään kouluun 10 minuuttia etuajassa. Turhan aikaisin tuli sitten iloittua, heti meni ovi takalukkoon, kostoksi hyvästä aamusta.

No, tytöt saivat vanhemmiltaan "Nina-parka joutui odottamaan ulkona kylmässä älkää-enää-ikinä-koskeko-oveen" saarnan. Jane ja Janen ystävä (Maria?) surkuttelivat koko päivän; Poor Nina!
Se oli sinänsä hupaisaa. Myöskin toisenpuolen naapuri, jolta kävin kysymässä neuvoa, tuli myöhemmin illalla tarkistamaan, pääsinkö sisään ja onko kaikki ihan okei. Englantilaiset ovat aina niin huolissaan siitä, onko kaikki kunnossa. Hupaisaa sekin.

Nina-Parka.
Olen ihan okei, nou hätä.
Marulle itkin puhelimessa miten nälättää-janottaa-väsyttää-palentaa-pitää siivota-heikottaa-ja-laittaa ruokaa-ja-en-jaksa-ajatella-ja-tytöt pitää hakea koulusta.

Poor Maru. :D