Sunday, February 1, 2009

Ai ei se ookkaan meikkiä?




Näin sanoin hämmästeli eräs koditon herra, joka oli turistien apuna tienkulmassa ja jolta kysyin tietä Chinatowniin. Ihasteli, että oottepas te suomalaiset valkoisia.
Muutenkin hauska koditon miesparka, antoi miulle kartankin ja taivasteltiin yhessä, että onpahan muuten kylmä tänään.


Ennen Chinatownia kävin kuitenkin uudestaan Covent Gardenissa pyörimässä kaupoissa ja käsityötorilla. Tällä kertaan mukaan tempautui;

Teekannu (mitenhän saan sen Suomeen?)
2 intialaishenkistä lasipalloa (mitenhän saan NE Suomeen)
Kengät

Joihin sitten upposikin luvattoman paljon rahaa.

Chinatownista ostin-- kadehdi Heta;



POCKY.
Oi mikä elämän autuus, japanialaisia keksitikkuja

Kaikinpuolin ihan hauska ja antoisa päivä, vaikka ennen illan ilotulitusta alkoi kiroiluttaa se tosiasia, etten löytänyt mitään paikkaa missä syödä, tai edes istua, tai edes jotain paikkaa missä olisi ollut lämmin. Chinatownissa, Leicester Squarella, Piccadilly Circuksen luona ja Covent Gardenissa oli yksinkertaisesti TÄYTTÄ. Siispä palelin suurimman osan päivää, lämpötila oli nollassa ja luntakin tuprutteli välillä.

Söin sellaisen kiinalaisen hodarin. Se on käytännössä valtava pulla jonka sisään on leivottu nakki.
IHAN TAVALLINEN NAKKI.
Maistui ihan Suomelta, ja pulla-sämpylä oli ihanan tuore ja lämmin kun sain sen.
Täydellinen kiinalainen hodari, ei kamalaa brittinakkia.

Poliisisetä raivas ystävällisesti miulle tien automaatille, kun rahat loppui kesken ja nälkä kurni mahassa.
Kiitos poliisisetälle.

Illan ilotulitus oli hieno ja kovaääninen. Koska Leicester Square on kuitenkin keskellä kaupunkia ja puiden ympäröimä, ei sellaisia isoja aukeavia tulitteita ollut, vaan jämäkkää pata- ja papattitulitusta sekä kipinäsuihkuja ja kipinäpyöriä.

Videoitakin on, mutta jossain aivojen sopukoissa ei käynyt mielessä, että jos käännän kameran kesken kaiken yläpystyyn, niin kuva näyttää tyhmältä sitten kun sitä katsoo jälkikäteen.

No.
Ei siinä mitä.
Hyvää Härän Vuotta.

2 comments:

  1. Helmetti, nyt tässä alkaa kademieli iskeä isällekin :-/. Mutta mikä tärkeintä, on mukavaa lukea, että elo ja oleminen alkaa olla siellä jo ihan mukavaa. Taviskin tahtoo maailmalle!

    Täällä alkaa "paineet" kasvaa, big thing on sitten perjantaina. Ja siitä eteenpäin sitten mennään vaan :-).

    Lisää elämyksiä siulle :-)

    Iskä

    ReplyDelete
  2. IEEEE! POCKYJA!! Nyt mie syln siun pään >u<

    ReplyDelete