Wednesday, February 4, 2009

Ei se paras päivä


Tänään ei jotenkin mennyt päivä ihan putkeen. Aamulla väsytti ja raajat oli lyijyä, lapset kävi heti aamusta hermoon, vaikka suurempaa hässäkkää ei ollutkaan meneillään. Ei alkuunkaan huvittanut siivota ja luututa, kun vasta maanantaina imuroin ja luuttusin.
Ei huvittanut kävellä, joten lenkki jäi lyhyeksi.
Jalkoihinkin sattui.

Koulun jälkeen lapset olivat tavallisen hankalia, mutta koska minulla oli pinna kireällä jo valmiiksi, niin eihän mistään mitään tullut ja hihat paloi sekä pukemisten että syömisten kanssa.
Yllä kuva lasipalloista joille oli käydä kehnosti, kun lapset katsoivat ne loistaviksi leikkikaluiksi. Lapsia on toki kielletty tulemasta miun huoneeseen ja koskemasta miun tavaroihin, mutta ilmeisesti oppi menee hitaasti perille.

No, näin illan hiljaisuudessa helpottaa. Olisi varmaan kannattanut lähteä toisellekin lenkille, mutta nyt on turhan myöhä ja pimeä. Kuulemma seudulla on ihan turvallista kävellä, kunhan ei mene metsään "pahojen setien" saaliiksi.
Pelaan varman päälle, enkä mene pimeän tultua lainkaan ulos, ellei ole ihan ihan ihan pakko.

EILEN meillä oli ihan hauskaa tyttöjen kanssa-- vaikka lopulta alkoi voimat ehtyä, lapset kun tarvitsevat jatkuvaa aktivointia ja minä tarvitsen lakisääteisen tauon.
Tehtiin pakkaslumesta hieman kitukasvuinen lumiukko, joka näyttää kuvassa hieman kärsivältä. Ja askarreltiin kenkälaatikkoakvaario-- joka nyt ei tosin ole kuvassa, ja tajusin, että kuvassa itseasiassa Amelie maalaa joitakin päiviä takaperin, eikä suinkaan akvaariokaloja.
No, aihepiiri sentään sama.

No comments:

Post a Comment