Tuesday, February 10, 2009

Häviäjä

Align CenterTänään oli kai sellainen pahempi päivä.
Molemmat lapset olivat kotona nuhan takia, eikä mikään mennyt koko päivänä putkeen. Lapset toki nitisevät ihan vain sen takia, että ovat kipeitä, mutta kun soppaan lisätään uupunut ja koti-ikäväinen au pair, on katastrofin ainekset kasassa.

Päätä on särkenyt aamusta asti, eikä sitä helpottanut porkkanoista syntynyt pyhä sota.
Myöskin jatkuva hokeminen (älä istu pöydälle, ei saa juosta keittiössä, olkaa kiltisti, ei saa tapella, ei saa huutaa) kävi sekä hermon että särkevän pään päälle. Lapset eivät luonnollisesti halua syödä, juoda, istua paikallaan tai levätä ollessaan kipeinä.

Kehnon päivän päätteeksi juttelin vanhempien kanssa, jotka sanoivat huomanneensa jo aiemmin, etten ole ollut iloinen täällä ollessani, vaan kaikki on aina parhaimmillaankin "ihan hyvin", eivätkä hekään tahdo pitää onnetonta au pairia väkisin. Jatkuva stressi myöskin vaikuttaa työn tasoon, kun on liian monta rautaa tulessa tulee tehtyä virheitä.

Ikävä myöntää, mutta ei minusta ole tällaiseen työhön.
Toisten talon, lapsien ja lemmikkien perään katsominen on liian iso ja vastuullinen tehtävä.

Haukkasin liian ison palan ja se jäi kurkkuun kiinni.

5 comments:

  1. Voi kun ikävää :( Itse olin -94 au pairina Italiassa, mutta vain kolme kuukautta eli kesän ja sen jaksoi, kun tiesi pian pääsevänsä pois. Lapsiakin oli vain yksi tosin neljä koiraa... mutta ymmärrän täysin, että pidempi pesti voi tuntua raskaalle ja kotiin lähtö on täysin sallittua, on niitä muitakin tapoja nähdä maailmaa :) Pää pystyyn ja kurkku selväksi.

    ReplyDelete
  2. Eihän noita, sisko hyvä, tiedä jos ei kokeile. Se, että lähtee ylipäätään, on voitto sekin. Lisäksi lienee tuurista kiinni, osuuko perhe jonka kanssa menee hyvin. Turha on maailman turuilla itseään loppuun polttaa (sen voi tehdä kotonakin).

    ReplyDelete
  3. Suosittelen poistamaan tuon Epäonnistuminen noista alaviitteistä :-). Kysymyksessä ei ole mikään epäonnistuminen, pikemminkin kokemuksesta opiksiottaminen ja sen myöntäminen, "ettei tää ole mun juttu". Maailma on silti juttuja täynnä, ne ei koskaan lopu.

    Tämä reissu on kokemus kokemusten joukossa, seuraavat on odottamassa heti kulman takana. Reippaasti nenä pystyyn ja kohti uusia vastoinkäymisiä :-).

    Getting big is not supposed to be an easy task!

    ReplyDelete
  4. no voi, harmi jos ei nappaa. ei sitä kannata liian kauan hampaat irveessä vääntää, jos ei tunnu toimivalta ja edes välillä oikeesti kivalta.
    hyvä yritys kumminkin! mitäs seuraavaks?

    ReplyDelete
  5. Jeps..mie oon ylpee siusta ja siun rohkeudesta. Samoin sanoin ja ajatuksin kuin eilen juteltiin oottelen sinuu takaisin tänne .Mutta sitä ennen..ens viikko täysillä!
    Hugs!
    äiti

    ReplyDelete